24 February 2009

Happy Birthday to Bonnie Somerville!

Ajatuskokeilun alkukappaleesta poimittua...

Vuoden alussa eduskunnan käsiteltäväksi tullut uusi turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko ei tuo Nato-jäsenyyttä lähemmäksi tai siirrä sitä yhtään kauemmaksi, vaan pitää jäsenyyden hakemisen samanlaisena mahdollisuutena kuin aiemminkin. Selonteko käsittelee Nato-kysymystä tosin aikaisempaa laajemmin. Linjauksen mukaan mahdollisuus hakea jäsenyyttä puolustusliitossa säilyy. Yleisesti suomalaisessa politiikassa on pidetty tärkeänä, että Suomen valtion kannalta keskeisistä turvallisuuspoliittisista kysymyksistä vallitsee laaja yhteisymmärrys.

Mitä jos?

Suomelle Natoon liittyminen olisi selkeä poliittinen, lähinnä symbolisesti läntistä ajatusmaailmaa tukeva teko; mahdollisuudet esittää kritiikkiä tai muuttaa liiton toimintaa olisivat hyvin pienet. Liittyminen olisi yksiselitteinen tuen osoitus globaalimmin toimivalle sotilasliitolle, sekä lännen arvojen ja intressien edistämiselle. Kansainvälisesti katsottuna Suomen asema olisi joustavampi ja ehkä jopa vahvempi sotilaallisesti liittoutumattomana kuin se olisi Naton jäsenenä. Pohjoiseurooppalaisena valtiona Suomi voisi toimia monipuolisemmin välittäjänä esimerkiksi erilaisissa alueellisissa konflikteissa.

Euroopan unioniin sitoutuminen tulisi olla riittävä, eurooppalaisuuteen keskittyvä, monipuolisempi vaihtoehto.

Naton ulkopuolella toimiva Suomi ei olisi yksin, vaan yhteistyössä muiden EU-jäsenmaiden kanssa, joista useat ovat jo Naton jäseniä. Mikäli Euroopan unionin Lissabonin sopimus hyväksytään, myös turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta tulee unionin sisällä merkittävä yhtenäistävä tekijä. Näin EU pyrkisi nostamaan globaalia profiiliaan itsenäisenä päätöksentekoon pyrkivänä toimijana. Euroopan unionin turvallisuuspolitiikka olisi myös Suomen kannalta edullisempaa, koska se kykenee reagoimaan joustavammin myös uusiin globaaleihin uhkiin, kuten esimerkiksi energiakiistoihin ja ympäristöön.

Kansainvälisessä ajattelussa vallassa olevat intressit vaihtelevat. Joskus määrittävänä tekijänä on valtiollinen politiikka, toisinaan aat­teet. Globalisoituneessa maailmassa, missä kansallisvaltion käsite on monilta osin muuttunut epäkäytännölliseksi, yllättäen kyse onkin erikoisosaamisesta enemmän kuin esimerkiksi suurvalloista. Poliittisten mahdollisuuksien kenttänä toimivat nyt erilaiset sotilaalliset, taloudelliset ja aatteelliset reviirit: kapitalismi, ihmisoikeudet, jne. Näiden keskinäiset ristiriitaisuudet määrittelevät esimerkiksi käytyä keskustelua ja päätöksentekoa. Samalla myös kansainväliset kriisit ovat monimutkaistuneet.

Naton sotilaallisen voimapolitiikan sijaan Euroopan unionilla olisi mahdollisuus esittää - ja kehittää - kansainvälis-oikeudellisesti kestävä ja oikeudenmukainen, kulttuuriseen suvaitsevaisuuteen panostava turvallisuus- ja puolustuspoliittinen vaihtoehto.

Gaza uutisvuoden vaihtuessa

”Toivon, että pääsemme tavoitteisiimme nopeasti”, Israelin pääministeri Ehud Olmert kommentoi suunnitelmaa lopettaa islamistisen äärijärjestö Hamasin tukijoiden raketti-iskut Israeliin Gazan kaistalta. Lauantaina vuoden 2008 lopussa alkaneen kolmivaiheiseksi suunnitellun iskun ilmapommituksissa on Yhdistyneiden kansakuntien mukaan kuollut yli 400 palestiinalaista ja haavoittunut 1700. Kuolleista neljäsosa oli siviilejä. Uutisvuosi 2008 päättyi.

Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto kokoontui keskiviikkona hätäistuntoon arabivaltioiden kutsumana. Luonnoksessa vaadittiin välitöntä tulitaukoa Israelin puolustusvoimien ja palestiinalaistaistelijoiden välille. Turvallisuusneuvosto on julkaissut väkivallan pysäyttämiseksi lausunnon, jolla kuitenkaan ei ole päätöslauselman painoarvoa.

Hamasin ja Israelin puoli vuotta jatkunut tulitauko päättyi kuusi viikkoa ennen Israelin oikeisto-opposition mielipidekyselyissä johtamia parlamenttivaaleja. Hamasin rakettituli tulitauon jälkeen sai Israelin aloittamaan Gazaan hyökkäyksen, joka on rajuin vuosikymmeniin. Gaza on suljettu alue, eivätkä siviilit pääse sotatoimialueeksi julistetulta kaistalta pakoon.

Photo by Yasser Saymeh / AFP

Israelin sisäpoliittinen valtataistelu käydään hallitsevan puoleen Kadiman ja vuonna 1973 usean oikeistopuolueen liittona syntyneen oikeisto-oppositiopuolue Likudin välillä. Kolme vuotta vallassa ollut Kadima haluaa joidenkin arvioiden mukaan todennäköisesti näyttää voimansa ulkoministeri Tzipi Livnin johdolla ennen helmikuisia parlamenttivaaleja. Kadimasta tuli Israelin suurin puolue vuonna 2006 sen saatua 29 paikkaa 120 paikan Knessetissä. Israelin vaalijärjestelmä on puhtaan suhteellinen, ja koko maa muodostaa yhden vaalipiirin.

Israel on kokenut kaksi intifadaa, palestiinalaisten Israelin miehityksen vastaista kansannousua vuosina 1987–1991 ja vuonna 2000. Ensimmäinen intifada palautti arabimaiden välisen konfliktin painopisteen lopullisesti takaisin kahden kansallisen yhteisön väliseksi. Moni Israelin vasemmistolainen oli valmis tuolloin käsittelemään intifadaa ei-sotilaallisena levottomuutena; oikeistossa taas katsottiin sen uhkaavan Israelin valtion olemassaoloa.

Yksi merkittävimmistä intifadan seurauksista oli äärijärjestö Hamasin synty vuonna 1988. Nimi viittaa kiihkoon tai innostukseen, ja se on lyhenne nimestä Islamilainen vastarintaliike (Harakat al-muqawama al-islamiyya). Hamas on vuonna 1946 perustetun Muslimiveljeskunnan vesa, jonka tavoite oli liittää palestiinalaisyhteisö tiiviimmin uskontoon. Se ei taistellut aseellisesti Israelia vastaan eikä vastustanut aseellisesti esimerkiksi myöhempää miehitysvaltaa. Peruskirjansa sanoissa Hamas on antisemitistinen, ja periksiantamaton päämäärässään päästä eroon kaikista juutalaisista Palestiinassa. Hamasin tavoitteena on tuhota Israelin valtio, jonka olemassaoloa se ei tunnusta, ja perustaa alueelle islamilainen valtio. Lännen johtamiin neuvotteluihin Hamasia ei ole kelpuutettu, eikä se peruskirjansa mukaan kansainvälisiin neuvotteluihin uskokaan. Se luokitellaan myös Euroopan unionissa terroristijärjestöksi.

Presidentti Mahmud Abbasin johtaman maltillisen, vuonna 1959 Jasser Arafatin johdolla perustetun Fatahin jääminen taka-alalle on johtanut palestiinalaishallinnon jakautumiseen ja sen politiikan johdonmukaisuuden häviämiseen.

Hamasin pääturvallisuusjoukot ovat kasvaneet Gazan kaistan valtauksen jälkeen kesäkuussa 2007. Joidenkin arvioiden mukaan Hamasin aseellisen siiven Izz el-Deen al-Qassam Prikaatin jäsenmäärä on 25 000. Järjestön perustamisen aikaan Afganistanissa taistelevat uskonsoturit, mujahedinit, toimivat esikuvina taistelijoille, joille Palestiina oli enää vapautettavissa ainoastaan pyhällä sodalla. Israelille Hamas muodosti uudenlaisen ideologisen uhkan juuri kun esimerkiksi PLO oli hyväksymässä diplomatian. Hamas luotiin kolmeksi erilliseksi siiveksi, joiden jäsenryhmät toimivat soluissa. Israel ei sekaantunut järjestön toimintaa alussa, koska se näki sen lähinnä sosiaalireformistisena järjestönä.

Vuoden 2009 ensimmäisenä päivänä Israelin puolustusvoimat pommittivat ilmaiskulla Jabalyan pakolaisleiriä surmaten Hamasin poliittisen äärijohtajan Nizar Rajjanin. Iskussa kuoli ensihoitajien mukaan myös kaksi Rajjanin neljästä vaimosta sekä neljä kahdestatoista lapsesta. Israelin turvallisuusviranomaisten mukaan Rajjan ei ollut ainoastaan uskonnollinen johtaja, vaan myös yksi sotilaallisista aseellisen siiven johtohahmoista. Nizar Rajjan oli Hamasin ylintä uskonnollista johtoa, ja sheikki Ahmed Yassinin seuraaja. Yassin salamurhattiin vuonna 2004. ”Marttyyrien moskeijassa” Jabalyassa saarnannut Rajjan ohjeisti ja kannusti itsemurhapommittajia. Hamasin syrjäytettyä Fatahin vallasta vuonna 2007 Rajjanin tiedetään kieltäneen kaikenlaisen dialogin maltillisen puolueen kanssa: ”Ainoastaan miekka ja kivääri.”

Hamasin puhemies vastasi hyökkäykseen torstai-iltapäivänä korostamalla iskun olevan uusi väkivallan aalto, ja että he tulevat tekemään kaikki varotoimet varjellakseen Hamasin johtajia. Hamasin lausunnossa uhattiin myös kostolla Israelin puolustusvoimien sotilaille.

”Odotamme teidän astuvan Gazaan tappaaksemme teidät tai tehdäksemme teistä Shaliteja.”

Israelilaissotilas Gilad Schalit on yhä vankina Gazassa terroristien hallussa. Hänet siepattiin Hamasiin liitettyjen terroristien toimesta kaksi ja puoli vuotta sitten rajavartiohyökkäyksessä.

Hamas julisti perjantain 2. tammikuuta vihan perjantaiksi ja kehotti kaikkia osallistumaan Israelin vastaisiin mielenosoituksiin. Israelin uskotaan aloittavan maahyökkäyksen lähipäivinä. Konfliktien eskaloituminen puhuu maltillisten ratkaisujen puolesta, ja tämä korostuu erityisesti Lähi-idässä ja Israelissa.

Gaza Diary

Pahuudesta

”Erik tai se joka seisoi Erikin vieressä aisti vaimeana huudot ja kannustuksen ja miten rehtori ja opettaja silti yhä silloin tällöin nostivat haarukan suulle ja miten Silverhielmin kädet olivat jo aivan veriset ja miten verta alkoi jo roiskua lähistöllä istuvien ja kahden viereisen pöydän päälle. Hän ei kuitenkaan enää nähnyt Silverhielmiä selvästi. Ei saa kaatua, hän ajatteli, ei saa kaatua, nyt täytyy seistä pystyssä. Veri valui lämpimänä norona pitkin kasvoja ja leukaa ja siitä punaiselle paidalle. Yhtäkkiä lyöminen loppui ja hänen silmissään häämötti hengästynyt Silverhielm, jonka molemmat kädet roikkuivat sivuilla.”

”Mutta väkivalta pelottaa myös sitä joka joutuu tappelemaan. Ei ole yhtä ainutta, joka ei jollain tavalla pelkäisi tapellessaan, siinä pelkää aina. Eikä mikään ole niin pelottavaa, niin ainakin luulen, kuin iskeä toista kaveria kerta toisensa jälkeen suoraan kasvoihin tämän väistämättä, tämän kaatumatta. Näithän Silverhielmin. Sehän oli lopulta aivan epätoivoinen. Ja se johtui vian siitä, että se pelkäsi kun minä pysyin siinä aina vain pystyssä. Juuri siksihän minä pysyin pystyssä, sillä tiesin että näin se toimii. Ja se on kyllä juurtunut niiden mieliin. Joka ainoa niistä miettii nyt, miten olisi itse selviytynyt Silverhielmin asemassa. Ja miten pitkälle niiden pitää mennä ennen kuin päätyvät Silverhielmin asemaan. Eivät ne voi hakata minua hengiltä, jokin raja on aina.”

”Pahuutta vastaan täytyy tapella. Niin täytyy aina tehdä, ei voi sanoa että tekee sen joskus toiste ja jossain muualla, kun itse on tässä ja nyt keskellä Stjärnsbergiä.”

Freedom

Somewhere in Iraq there is a wall print that says: ”Fighting for peace is like fucking for virginity.” Right underneath it someone else has written a reply: “Right on, man! Peace, love, dope.”

Pages 8-9, 14-15, 16-17, 38-39, 40-41, 44-45

A post-modernist is an outsider. In post-modern reality both our perception and comprehension are constantly being challenged by the media. Film, television, computer games and the internet are not only worlds outside us. These worlds shape our perception. Terms like aesthetics and truth apply only in a context of a group constituting a sub culture. Post-modernism emphasizes our position as nomads: we belong to sub cultures that share certain values. Journalists, doctors, lawyers, artists, skateboarders… We have built our identities around a bundle of believes shared by a group of people more or less (or not at all) inter-related. I guess our identity could be called a mosaic. Sociologist Bülent Diken suggests in his book Strangers (1998) that almost all people are in one way or another displaced, immigrants, because of globalization, increasing mobility, urbanization, tourism, etc. The universality of homelessness.

Skateboarding forms one sub culture. It can be described as a recreational activity, an art form, a profession or simply as a method of transportation. There are about nineteen million skateboarders in the world today. In 1999 the United States Army showcased an experimental urban combat skateboard which apparently is designed to be used for manoeuvring inside buildings in order to detect tripwires and sniper fire.

I’ve been working on a forty-eight-page skateboard book, and finally got the layout where I want it to be. The book is titled Composition.

Hemingwayn Afrikka

”Aina on olemassa mystisiä maita, jotka kuuluvat ihmisen lapsuuteen. Niitä jotka muistamme ja joissa toisinaan käymme kun nukumme ja näemme unta. Ne ovat öisin yhtä kauniita kuin silloin kun olimme lapsia. Jos niitä joskus palaa katsomaan, niitä ei olekaan. Mutta yöllä ne ovat yhtä ihania kuin ennekin, jos käy niin hyvä onni, että niistä voi nähdä unta.

Afrikassa, siihen aikaan kun majailimme pienellä tasangolla isojen piikkipuiden siimeksessä joen lähistöllä, suuren vuoren juurella olevan rämeen laitamilla, meillä oli sellaisia maita.”

”Ihmisen on käyttäydyttävä ihmisiksi. Hänen on aina taisteltava, ja mieluimmin niin että voitonmahdollisuudet ovat reilusti hänen puolellaan, mutta tarpeen vaatiessa vaikka kuinka huonossa asemassa ja lopputulosta ajattelematta. Hänen tulisi noudattaa heimolakejaan ja heimonsa tapoja sikäli kuin kykenee ja hyväksyä heimokuri silloin kun ei kykene. Mutta siinä, että hän on säilyttänyt lapsensydämensä, lapsen rehellisyyden ja lapsen raikkauden ja jalouden, ei ole mitään moitittavaa.”

”Afrikassa asia on totta aamunkoitteessa ja valhetta jo keskipäivän aikaan - -”

- Ernest Hemingway, Totta aamunkoitteessa

NATO Checklist

The Finnish Foreign Minister and current OSCE Chairman-in-Office Alexander Stubb clearly stated a couple of months ago that for Finland NATO is an option, but that the time to debate about whether or not to join is not now. It was refreshing to hear where Finns stood. In Finland NATO is not one of the themes of the ongoing and forthcoming municipal election debate, but it is still an important milestone in Finnish foreign policy. What I liked was a recent article in newspaper Helsingin sanomat where Stubb called for a new kind of openness in the Ministry of Foreign Affairs.

Open or not, while we are waiting for the municipal election to pass, I would like to present a list for the Foreign Minister and anyone speaking for NATO for consideration. Unfortunately there are no plus-sides to my list, only minuses. These are issues or problems that need thorough examination (either an open debate or inner soul searching) before the decision whether or not to join the military alliance can be made:

- The NATO Charter

- NATO’s changing role

- NATO’s decision-making process

- NATO and the EU

- Has anything really changed after Georgia from Finland’s point-of-view?

- Imagined threats (Russia) versus real threats (climate, economy, disease)

- Marginal threats (terrorism)

Finland has been a major player in international crisis management for more than fifty years. The small country has secured a reputation of being a “super-power of peacekeeping” with the UN as the capital organization. After the cold war international peacekeeping has changed drastically. Armed conflict of today is more and more often waged between non-governmental actors that have different political, ethnic or ideological objectives. Those who speak for NATO and armed intervention say that the UN alone is deficient in responding to these challenges. This may be true, but armed intervention and open warfare are not answers. These should not be on top of Finland’s list.

Finland’s strength is in its neutrality. During the last decade NATO has operated outside its jurisdiction on numerous occasions: the alliance is dubious, to say the least, when it comes to international law. For a constitutionally governed state NATO is neither a secure nor a functional context.

The European Union should strive for self-sufficiency in its defensive preparedness. Even with the risk of militarizing the union. Finland should see even this as a better option. The NATO of today, as far I see it, is not the best option for Finland.

Rosengård

European Social Forum in Malmö, Sweden.

17.-21. September 2008.

A Definition

Freelance noun

1. a person who pursues a profession without a long-term commitment to any one employer. Freelancers are on loan, which means they have to be returned in the same condition as they came in. Otherwise the employer doesn’t get his or her money back.

New Directions

Some time ago members of the United Nations Security Council were on a nine-day trip to Africa, which included visits to Khartoum and Darfur. Their trip coincided with a briefing to the Security Council in New York by the chief prosecutor of the International Criminal Court on Sudan's refusal to cooperate with the court despite its obligation to do so under Security Council Resolution 1593 from the year 2005. The Justice for Darfur campaign has urged the Security Council to adopt a new resolution calling upon Sudan to cooperate fully with the International Criminal Court.

In 2005, the United States argued for the establishment of an ad hoc tribunal to address the atrocities committed in Darfur. But since the Rome Statute of the International Criminal Court had entered into force on 1 July 2002 and all the relevant events had occurred after 2003, there was very strong momentum from other States to refer the case to the new Court rather than to create another institute in accordance with the International Criminal Tribunals for the Former Yugoslavia and Rwanda. Accordingly, the Darfur situation was referred to the Court by the UN Security Council.

The court’s exclusive focus on Africa at present has led to criticism

among some African states and ICC observers that the continent is the court’s main

target, with the prosecution strategy being intentionally geographically-based.

Underlying this criticism is the perception that the ICC is a European court designed

to try African perpetrators because they are believed to be politically and

economically “weak.” Among these critics, the ICC is perceived as a biased institution.

Assessing the validity of these criticisms requires examining whether the facts

support them. The ICC can only investigate crimes that implicate a state party to the

Rome Statute unless there is a referral by the Security Council or a non-state party

submits itself to the ICC’s jurisdiction. This reality is reflected in the current

situations under investigation: three of the four ICC country situations were

voluntarily referred, while the fourth situation, Darfur, was referred to the court by the

UN Security Council. In addition, the ICC’s temporal jurisdiction restricts the Office of

the Prosecutor from investigating crimes that occurred before July 1, 2002. This has

the effect of excluding many situations from the court’s jurisdiction. Even where it

has temporal jurisdiction, the crimes at issue must still meet the admissibility

requirements—gravity and complementarity—under the Rome Statute.

- Courting History by Human Rights Watch

The Sudanese government announced that on 1 October 2007 one of the two ICC suspects, Janjaweed militia leader Ali Muhammad Ali Abd Al Rahman also known as Ali Kushayb, had been released from custody for lack of evidence against him. He’s sought for war crimes and crimes against humanity. He returned to active duty. Ali Kushayb, known as aqid al oqada meaning the colonel of colonels, had been commanding thousands of militia fighters by mid-2003. In addition to his arrest warrant by the ICC Kushayb has also been issued Red Notice by Interpol on 19 September 2007. Since 2003, the Sudanese armed forces and the Janjaweed militia, allegedly on President Omar Hassan Ahmad Al-Bashir’s orders, have attacked and destroyed villages. The Darfur conflict has been going on since 2003. According to the United Nations at least 200 000 people have been killed and more than two million have been displaced.

These militias are, according to the UN, operating primarily under a tribal management structure instead of a military one. They are thought to undertake attacks at the request of State authorities, but are also acting on their own initiative to undertake small scale actions to loot property for personal gain. Some Janjaweed groups are led by officers in the regular army while others are also led by senior tribal leaders. But Janjaweed is not an isolated non-state actor in Africa to be accused of ethnic-based violence. The end of cold war and the demise of apartheid in the 1990s brought about new types of armed conflicts. In Africa new types of non-state actors, mostly ethnic militias like the Mai-Mai, Interahamwe and Janjaweed entailed a number of issues with regard to international humanitarian law, whose aim is to protect the civilian population.

Although the name of the Darfur region in Arabic means ‘home of the Fur’ the region is divided into territorial tribal areas locally known as the Dar meaning 'homeland' in Arabic. Each Dar makes up the social, political and cultural identity of the group, which perceives it as the embodiment of its prestige. The region is divided into three main Dars. In the North there is Dar Zaghawa, in the centre the Dar Fur, and to the south Dar Rezeigat. Other small ethnic groups have their Dars as well.

On July 14 2008 the International Criminal Court published a press release where the President of Sudan Omar Hassan Ahmad Al-Bashir was charged by the Prosecutor Luis Moreno-Ocampo with crimes against humanity, war crimes and genocide. Al-Bashir is accused of implementing a plan to destroy in substantial part three ethnic groups, the Fur, the Masalit and the Zaghawa. In addition to rifles, rape, hunger and fear have been used as weapons. Members of the three ethnic groups engaged in a rebellion to fight the marginalization of the Darfur region.

President Al-Bashir has two Masters Degrees. He has served in the military as a pilot before his transfer to the infantry brigade. In 1988 he led the military operations against the Sudan People’s Liberation Army.

“His motives were largely political. His alibi was a counterinsurgency. His intent was genocide.”

-The Prosecutor Luis Moreno-Ocampo

Photo by UN Photo / Eskinder Debebe

The International Criminal Court has shown its willingness to prosecute the highest-ranking officials. Luis Moreno-Ocampo has taken a bold step for human rights by charging the President with these crimes. Although this move has momentum, it is above all a controversial and dangerous direction. What kind of implications this has on Sudan and the people of Darfur remains to be seen. Will it increase violence? Will al-Bashir view this as a mere blaster? Although Sudan’s reluctance to co-operate with the ICC impedes the Court’s attempts to gather evidence, the reverse side is that it faces little political barriers to indicting al-Bashir or other senior Sudanese figures.

First pages

How to start? Where to begin? The first page, maybe?

P.S. If I start a project I am ready for it.

Jedi Philosophy

“Fear is the path to the dark side. Fear leads to anger. Anger leads to hate. Hate leads to suffering.”

- Jedi Master Yoda

World Press Freedom Day, May 3rd

"It is a sad fact that many governments across the world persist in undermining the freedom of the press to report facts and opinions and, by extension, the right of people in general to be informed about events and policies that are shaping our world. This is done in variety of ways. Some governments continue to threaten, detain, assault or even kill journalists as they try to go about their jobs – or fail to protect them sufficiently from similar acts by criminal or other forces intent on suppressing the truth."

"It is no coincidence that many of the worst human rights abuses occur in countries where the media's ability to criticize government is heavily circumscribed, or non-existent. Freedom of the press is in many ways a barometer of the progress of societies, and journalists are often some of the most articulate and influential defenders of human rights. The considerable number of corroborated reports we receive suggest there is no let-up in the number of individual journalists who are being detained, beaten, tortured and killed. Some foreign correspondents have major international news organizations behind them which are in a position to galvanize support for them if they get into trouble. Many domestic journalists do not – and it is their plight in particular that I would like to highlight today."

- Louise Arbour,

UN High Commissioner for Human Rights

Goma Agreement

It was in 2006 that the Democratic Republic of Congo turned an important corner after holding its first democratic elections in over forty years. But the situation in the eastern part of the vast country remains fragile and inflammable. On 23 January 2008 a new agreement was signed between the government and over 20 different rebel groups, including the renegade general and priest Laurent Nkunda and the Mai-Mai. The deal, called Goma Agreement, includes a ceasefire, the withdrawal of fighters from certain areas, and the creation of a UN buffer zone. All parties agreed to an immediate ceasefire. Also, respecting international human rights law now binds all parties. Militia fighters will be given amnesty only for acts of war; not for crimes against humanity.

“The problems in North Kivu stem from failures of the Congo peace process on army integration, economic governance and transitional justice. During the second half of the political transition – which formally ended with the election of President Joseph Kabila and a new legislature in 2006 – a policy of containment, appeasement, and international emphasis on the holding of elections cooled tensions but left their causes unaffected. The province remained in effect split into two pieces, with Masisi and Rutshuru territories caught in a cold war between dissidents from the former Rwandan-backed rebel group, the Congolese Rally for Democracy (RCD), and the national army (FARDC). Little progress was made on disarmament and reintegration of Mai Mai militias or repatriation of the Rwandan Hutu (FDLR) rebels. The illegal exploitation of natural resources continued unabated as all communities armed, animated by deep mutual resentments over land security, mass human rights abuses during the war and control of natural resources.” (International Crisis Group)

Illegal use of natural resources seems to be one of the main causes of the crisis today. Many say, that the first steps towards a lasting resolution should begin with the disarmament of militia groups and with the creation of proper precautionary measures to ensure the safety of mines and routes of trade - the main sources for revenue today for the Mai-Mai.

The most famous Mai-Mai leader, wizard and warlord Kyungu Mutanga, commonly referred to by army officials as Gédéon, surrendered himself over to the UN peacekeeping force on May of 2006. Most recently the International Criminal Court has issued an arrest warrant against Bosco Ntaganda, charging him with the enlistment and active use of child soldiers between 2002 and 2003, during the conflict in the Ituri district when he was chief of military operations for the ethnic Hema militia group, the Union of Congolese Patriots UPC. Today Ntaganda is the chief of staff of the National Congress for the Defense of the People CNDP, led by general Laurent Nkunda.

What should be done in the eastern Congo according to International Crisis Group, is to improve economic opportunity and control and exploitation of mineral wealth by:

(a) strengthening agencies responsible for tax collection and supervision of mines;

(b) ensuring that the review of mining contracts granted during the war that has begun in Kinshasa includes concessions granted in the province; and

(c) consulting with the Congolese Federation of Enterprises (FEC) of North Kivu over best ways to open up and regulate the economy.

Founded in 1972, the Federation of Congolese Enterprises FEC is a non-profit association bringing together the country's economic private sector operators. Its objective is to provide services as a chamber of commerce, industry and agriculture. It serves as a professional organization for employers to promote the economic and social interests of enterprises in all sectors of the economy.

www.fec.cd

FEC is the main business federation in the country.

Still, the Congo remains as the worst country to do business.

The Rules of Human Rights... No, I Mean Fight Club

1st RULE
You do not talk about fight club.

2nd RULE
You do not talk about fight club.

Finnish internal politics, according to Orwell

A new page will be turned in Finnish foreign policy along with the new centre-right National Coalition Party foreign minister Alex Stubb. As a Euro Parliament member the neoliberal right-wing capitalist Stubb has secured his reputation as a young, ambitious hard-line politician. But in regards to international relations Finland has always been divided. Left-wing parties have relied on deal-making while right-wing parties on the other hand have stressed the importance for the need of armed security. For Finns the NATO question has always been a bit quaint. Are we joining the NATO? Not yet, apparently. But (just so you’d know) the decision’s been made years ago. It was the now five-year long Iraq conflict that made the general public scorn the idea of joining the NATO, at least for awhile. It’s not pretty to see your sons and daughters go to war, even if it’s just on TV.

Joining the NATO would mean that Finns would have to go to war where ever the United States goes to war. It’s in the Charter. The irony is that even though Finland is not yet a NATO member it still functions like one, even more so than several other member states. The most visible sign of this was joining the NATO Response Force.

The things you hear Finnish politicians say about the NATO, it’s uncanny!

“There are deeper ideological tendencies that need to be taken into consideration when speaking about our developing relationship with the NATO.”

“NATO is not the core of Finland’s security policy if looked at from the perspective of Finland’s commitments.”

“NATO is Finland’s security manager.”

How do you counter-argument on these statements? You really cannot form a rational sentence. They do sound great, but no one’s really saying anything. But that’s just the point. This issue is not up for debates.

George Orwell coined the term newspeak in his novel Nineteen Eighty-Four. Newspeak is a fictional language. Nineteen Eighty-Four is a British novel about the life of Winston Smith in a totalitarian state called Oceania. The protagonist is an intellectual working at the Ministry of Truth. Orwell wrote (about newspeak invented by the state’s totalitarian Party) that you cannot form counter-arguments that would oppose the Party’s official statements because in newspeak there are no words that could be used against the Party. The Party’s aim is to make any alternative thinking or speech impossible by removing any words or grammatical constructs describing the ideas of freedom, insurgency, mutiny et cetera. According to Orwell, newspeak “describes a deliberate intent to exploit degeneration with the aim of oppressing its speakers”.

Finland, of course, is not a totalitarian state, but the idea of newspeak is funny. Which ideology? What tendencies? “NATO is Finland’s security manager.” I don’t know what this means, I don’t understand it, and so I guess I just have to accept it… Read Orwell’s ideas about newspeak and you’ll understand Finnish internal politics. The rhetorics of it.

Saepe stilum vertas

Suullinen kertomaperinne elää Afrikassa vahvana. Se nousee näkyväksi lukemattomien kansantarinoiden, sananlaskujen, arvoitusten, kummitusjuttujen ja myyttien kautta. Tarinankertojat ovat aina olleet yhteisöjensä arvohenkilöitä suomalaisesta kansanperinteestä aina afrikkalaiseen. Tarina on ihmiskunnan muisti; se on kokemusta, viisautta, mennyttä aikaa ja merkityksiä. Kenialainen kirjailija Ngũgĩ wa Thiong’o tiivistää kirjallisuuden olevan hänelle paitsi kommunikaatioväline myös kollektiivinen muistipankki. Thiong’o, samoin kuin lukemattomat muutkin postkoloniaaliset afrikkalaiskirjailijat, uskovat tai toivovat, että afrikkalainen kokemus murtaa tiensä läpi kolonialistisen diskurssin, lukevan maailman tietoisuuteen juuri sellaisena kuin se todellisuudessa on.

Afrikkalaisen kirjailijan keskeisimmät ongelmat ovat kirjailijayhteisön puute, toimivien internetyhteyksien vaillinainen saatavuus, lähdekirjallisuuden huono saatavuus, kustantamojen puute. Lista on pitkä, ongelmat länsimaisittain katsoen yksinkertaisia. Monissa tapauksissa ongelmia lisäävät kunnollisen tekijänoikeuslainsäädännön puutteet tai lain puuttuminen kokonaan.

1980-luvulla omaksi tutkimussuunnaksi muovautunut postkoloniaalinen kirjallisuudentutkimus otti päämääräkseen kolonialismin syiden ja seurausten pohtimisen ja niiden purkamisen; pyrkimyksen tutkia miten kirjallisuus ilmentää sitä taloudellista ja kulttuurillista alistamista, joka hävitti kolonialisoitujen kansojen oman kulttuurin ja pakotti heidät omaksumaan länsimaisen elämäntavan. Länsimaisen kirjallisuuskaanonin ensisijaisuuden kieltäminen mahdollistaa uudenlaisen kysymyksenasettelun: miten kolmannen maailman kirjailijat saavat mahdollisuutensa kirjoittaa itsensä ihmiskunnan muistiin omalla äänellään? Vastaus on muille yksinkertainen: säilyttämällä tarinoita, lukemalla, kirjoittamalla, kuuntelemalla niitä.

”Lähtö, niin, minäkin halusin häipyä täältä, mutta minäpä kuljenkin toiseen suuntaan, minä riennän yli Saharan kuin tuuli, vikkelästi, nopeasti, näkymättömästi, minä kuljen läpi hiekkasärkkien eikä jää jälkeäkään, - - Afrikka on valtaisa, siellä ihmisillä on aikaa katsella elämää, vaikka elämä ei olekaan heille myötäinen, mutta heillä on aikaa toimia pyyteettömästikin, tuo taivaan kiroama Afrikka, mustien ja valkoisten kravattikaulojen ja smokissa keekoilevien apinoiden ja joskus täysin näkymättömienkin miesten rosvoama Afrikka, mutta kaiken sen afrikkalaiset kyllä tietävät, eivät he odota että heille selitettäisiin mitä on tapahtumassa, minä puhun Afrikasta - -”

- Tahar Ben Jelloun, Lähtö

Perusteita

Presidentti George W. Bushin seuraaja perii nyt viisivuotisen Irakin konfliktin. On selvää, että konflikti jatkuu amerikkalaisten osalta vielä vuosia, vaikka kiivaasti käytävässä presidentinvaalitaistossa on puhuttu joukkojen mahdollisesta kotiuttamisesta. Yhdysvaltojen asevoimien komentaja, Princetonin yliopistosta väitellyt kapinallisliikkeiden asiantuntija David Petraeus on onnistunut vähentämään maan väkivaltaa, ja siten poistamaan sodan kotimaansa uutisotsikoista. Kesään mennessä Irakin kansalliskaartin sanotaan olevan kyllin vahva ottamaan vastuun maan turvallisuudesta yhdysvaltojen johtaman koalition rinnalla.

Maan turvallisuustilanne on näkynyt parantuneissa tilastoissa. Tähän on ollut merkittävänä syynä šiiajohtaja Moqtada al-Sadrin elokuussa 2007 julistama tulitauko. Radikaalia šiiajohtajaa pidetään pelottavana vastustajana Irakin vakautta tavoitteleville tahoille. Hänen tuhansilla taistelijoillaan on laaja šiiamuslimienemmistön tukijoukko. Helmikuussa päättynyt al-Sadrin puolivuotinen tulitauko päättyi Irakin kansalliskaartin ja al-Sadrin Mahdi-joukkojen väliseen verenvuodatukseen öljykaupungissa Basrassa maaliskuun viimeisinä päivinä. Irakin voimistuva oma armeija uhkaa al-Sadrin tukijoiden valta-asemaa.

Koalition brittisotilaat siirsivät Basran hallinnan Irakin hallitukselle viime joulukuussa. Brittijoukot ovat taisteluiden aikana pysyneet tukikohdassaan Basran lentokentällä. Irakin armeijan ensimmäinen oma suuroperaatio aloitettiin ”rosvojen” nujertamiseksi, minkä Mahdi-joukot ovat tulkinneet avoimeksi sodanjulistukseksi itselleen.

Pääkaupunki Bagdad on täynnä tiesulkuja, piikkilankoja ja betoniseinämiä. Kaupungin todellisuudesta kertoo parhaiten se, että Bagdadissa on yhä enemmän kyse reviiristä. Eri uskontokunnat ovat eristäytyneet omiin kaupunginosiinsa. Kaduilla partioivat sunnien vastikään palkatut kodinturvajoukot, šiiojen kansalliskaarti, Irakin poliisi, koalition sotilaat ja raskaasti aseistetut yksityisten turvallisuusyhtiöiden palkkasoturit.

Irakissa yhdysvaltalaiset ovat kovaan sodankäyntiin koulutettuja imperiumin sotilaita, joiden koulutukseen ei kuulu siviilien kohtaaminen, toisin kuin esimerkiksi pohjoiseurooppalaiseen, myös siviilienturvaamistehtäviä painottavaan, koulutukseen.

Totuus on, että yhdysvaltalaisjoukkojen kotiuttamiselle ei toistaiseksi ole perusteita, koska viime kädessä heidän toimintansa kuitenkin pitää maata pystyssä.

Unorthodox Style and Intense Tone

“This album throws away conventional song and chord structure that had been definitive to most jazz artists, welcoming a new structure based on modes. More than a milestone in jazz, Kind of Blue is a defining moment of twentieth century music.”

- Philip P. Pape

Miles Davis, trumpet, leader

Cannonball Adderley, alto saxophone

John Coltrane, tenor saxophone

Wynton Kelly, piano

Bill Evans, piano, liner notes

Paul Chambers, bass

Jimmy Cobb, drums